Standing in front of the Little Lane Coffee Company cafe

Yhteisöllisyyttä, kahvia ja uskoa tulevaisuuteen – juttutuokio Little Lane Coffee Co. -kahvilan yrittäjien kanssa

Aika moni meistä on pyöritellyt päässään erilaisia yritysideoita työpöydän ääressä istuen ja katsellen samalla haaveillen ulos ikkunasta ja miettinyt, milloin voisi taas pitää kahvitauon. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka ovat valmiita ottamaan ratkaisevan askeleen ja tekemään haaveistaan totta. Jennifer ja Graham kuuluvat heihin. 

Limerickistä kotoisin oleva Jennifer työskenteli pankkialalla kuluttaja-asiakkaiden ja sijoitusten parissa. Hänen Dublinissa syntyneen yhtiökumppaninsa Grahamin alaa olivat puolestaan nopeasti liikkuvia kulutustuotteita valmistavat suuryritykset – kuulostaa hienolta. Kaksikko päätti perustaa yhdessä hieman erilaisen kahvilan, johon Jennifer oli saanut idean jo opiskeluaikoinaan. 

He halusivat keskittyä yhteen asiaan ja olla siinä parhaita. Nyt heidän pieni Little Lane Coffee Co. -kahvilansa on ollut toiminnassa jo yli kaksi vuotta. Tarjolla on monenlaisia kahvilaatuja ja paikallisten pienyrittäjien tuotteita. Kahvilan tärkeä tehtävä on myös lisätä yhteisöllisyyttä. 

Päätimme istahtaa hetkeksi alas kahden kahviammattilaisen seuraan ja jutella heidän kanssaan yrittämisestä, babyccinosta ja vähän muustakin. Näin siinä kävi. 

Mikä on hienointa siinä, mitä teette? 

”Kahvi on tietysti keskeisessä osassa kaikkea sitä, mitä teemme. Käytämme paljon aikaa sen varmistamiseen, että kahvi on parasta mahdollista laatua. Kyse on kuitenkin myös yhteisöllisyyden tunteesta, ihmisten välisestä kanssakäymisestä – siitä, että kaikki tuntevat itsensä tervetulleeksi ja voimme tuoda vähän iloa heidän päiväänsä. Saatamme tavata päivässä yli 200 ihmistä. Joidenkin kohdalla käytämme muutaman ylimääräisen sekunnin kuulumisten kysymiseen. Voi olla, että olet ainoa ihminen, jonka kanssa asiakas on puhunut sinä päivänä, viikkona tai kuukautena. On niin hienoa nähdä, kun joku nauttii siitä, mitä me olemme luoneet. Se tekee kaikista matkan varrella olleista vaikeuksista vaivan arvoisia.” 

Miten olette selviytyneet sulkutoimien aiheuttamista haasteista?   

”Tämä on ollut erittäin vaikeaa aikaa meille ja niin monille muille yrityksille. Yrityksemme ensimmäiset 1,5 vuotta aivan kuin pyyhkiytyivät pois, ja jouduimme aloittamaan uudelleen alusta. Tällä kertaa meille jäi vain noin viikon verran aikaa saada kaikki valmiiksi. Jouduimme uudistamaan koko yrityksemme kirjaimellisesti yhdessä yössä. Päätimme, ettemme anna yrityksemme kaatua. Siirryimme kokonaan take away -malliin, mukautimme toimintamme koronaohjeistusten mukaiseksi ja olimme aiempaa vahvemmin läsnä verkossa sosiaalisen median ja verkkokauppamme kautta.”

Kertokaa vähän asiakkaistanne ja siitä, millainen suhde teillä on heihin 

”Asiakkaamme edustavat kaikkia elämänaloja. Samat hymyilevät kasvot tervehtivät meitä joka aamu. Olemme saaneet tutustua mitä erilaisempiin ihmisiin, jotka tuovat iloa päiviimme. Eräs ihana pariskunta esimerkiksi on ollut asiakkaanamme ensimmäisestä päivästä lähtien. Nainen oli viimeisillään raskaana, kun he tulivat ensimmäisen kerran kahvilaamme, ja nyt heidän pikkutyttönsä poikkeaa monesti viikonloppuisin babyccinolle.”

Miten SumUp on auttanut teitä pienyrittäjinä?

”Useimmilla muilla yrityksillä on taulukkopalkkiot. SumUpin avulla voimme kasvaa rajoituksetta kiinteän välityspalkkion ansiosta. Tilitykset ovat aina olleet luotettavia ja saapuneet ajallaan, ja monet kehuvat, että Air-kortinlukija on siisti, pieni ja moderni. Asiakkaat pitävät myös sen tarjoamista eri maksutavoista.”  

Mitä neuvoja antaisitte uusille yrittäjille?

”Älä epäröi ottaa riskejä 

Mukaudu ajan ja teknologian tuomiin muutoksiin 

Ymmärrä ympärilläsi olevaa yhteisöä 

Seuraa tarkasti kehittyviä trendejä 

Aina on olemassa ratkaisu, se on vain löydettävä.”

Haluatko tehdä yrittämisestä hieman helpompaa? Käy tutustumassa kortinlukijoihimme ja muihin liiketoimintaasi tukeviin työkaluihin.

Anna Marie Allgaier